Musiikkijulkaisut

Identiteetti

Identiteetti on Elisa Fridan ensimmäinen suomenkielinen singlejulkaisu, joka näki päivänvalon perjantaina 6.5.2022. Suomenkielistä indie-pop -musiikkia raikkaalla twistillä. Vaikutteita musiikkiin on saatu mm. Kate Bushilta ja Tori Amokselta.

"Ensimmäisen suomenkielisen debyyttisinkun julkaisu tuntuu erityisen kutkuttavalta ja on monella tapaa haaveiden täyttymys. Lyriikat on itse asiassa kirjoitettu ensimmäisen kerran jo 10 -vuotta sitten runoksi. Runojen kirjoittaminen on ollut itselle luonteva tapa käsitellä vaikeita asioita", Elisa kuvailee."Kappale kertoo oman itsensä etsimisestä. Aihe on ajankohtainen elämän kaikissa eri vaiheissa. Nykypäivänä on helppo hukata itsensä eri roolien taakse. Voisi luulla, että identiteetin kanssa kipuilu kuuluu vain villeihin nuoruusvuosiin, mutta on se edelleen näin kolmekymppisenäkin ihan yhtä vaikeaa. Melko tuoreena äitinä, täysin uuden elämänvaiheen äärellä voin erityisesti allekirjoittaa tämän", Elisa naurahtaa.

Biisi on tehty ja tuotettu alusta asti yhdessä Tero Tanhuanpään kanssa. Tero on pitkänlinjan muusikko ja miksaaja, joka on tehnyt töitä mm. Gimmelin, Anna Erikssonin, Kaija Koon ja Yö-yhtyeen parissa. Uutena aluevaltauksena on nyt myös tuottaminen ja musiikin tekeminen rautaisella ammattitaidolla."Yhteistyö Teron kanssa on sujunut kuin tanssi", Elisa kiittelee. "Me ei haluttu tehdä mitään ihan perinteistä poprallia, tietynlainen "more is more" -ajattelutapa on vahvasti läsnä. Sävellyksessä kuuluu varmasti myös meidän molempien musiikkiteatteritausta polveilevassa melodiakulussa ja dramaattisessa tunnelmassa. Tero on varsinainen velho erilaisten musiikillisten maailmojen luomisessa, ja kaikki biisissä kuultavat soittimet ovatkin Teron soittamia, lukuunottamatta alttoviulua, jota pääsin itse fiilistelemään. Alttoviulussa on mun musiikilliset juuret, ilman sitä ei olisi Elisaa."Levyn julkaisee Recovery Records, jonka toiminnasta vastaa Yö-yhtyeen kapellimestarinakin tunnettu Mikko Kangasjärvi.

Kuuntele kappale Spotifyssa

Two Seraphs

Two Seraphs 2018 julkaistu englanninkielinen  sinkkujulkaisu, joka on tuotettu ja julkaistu täysin itsenäisesti. 

Sävellys on tehty yhdessä tamperelaisen laulaja/lauluntekijä, Matthau Mikojanin kanssa. Sanat ovat Elisan itsensä kirjoittamia. 

Kappaleen teossa ja sovituksessa ovat olleet lisäksi mukana myös  Juha Kinnunen, Jussi Ojanen ja Matthau Mikojan. Teoksen on miksannut ja masteroinnut Kalle Nurmi. 

Kuuntele kappale Spotifyssa